Kuoronjohtaja

Susanna Alajuuma-Kettunen

Susanna Alajuuma-Kettunen on kannustava pedagogi, joka valmistui luokanopettajaksi Kajaanin OKL:sta vuonna 1991 ja musiikinopettajaksi Sibelius-Akatemian poikkeuskoulutuksesta vuonna 1993. Hän on Juhani Ahon koulun musiikinopettaja.

Susannan mielestä musiikin merkitys korostuu kovien arvojen maailmassa. Kuorossa nuori pääsee oman tekemisensä kautta koskettamaan tunteidensa syvimpiä kerroksia.
- Laulaminen eheyttää ja vahvistaa itsetuntoa.

Kuoronjohtaja valitsee ryhmälle ohjelmiston, joka on myös hänelle itselleen mieleistä.
- Kuoroharrastus on kokonaisvaltaista musiikkikasvatusta.

Äänenkouluttaja

Laulunopettaja Eeva Riitta Rytkönen

Eeva Riitta Rytkönen tunnetaan temperamenttisena ja mukaansatempaavana kouluttajana. Vuosien saatossa hän on ohjannut useita lastenmusiikkisatuja, opettanut kaikenikäisiä yksinlaulun harrastajia ja myös näyttelijöitä äänenkäyttö- ja laulutekniikassa.

Rytkönen on pitänyt useita lied-konsertteja. Iisalmessa syntynyt Karl Collan on yksi hänen suosikkisäveltäjistään.

Eeva Riitta aloitti laulunopettajana Ylä-Savon musiikkioistossa vuonna 1981. Hän johtaa myös lapsikuoro Allegrettoa. Allegro-kuoro syntyi hänen ideansa pohjalta.

 

Koreografi

Kati Tenhunen

Kuvat Ilpo Rytkönen.


©2010 Nuorisokuoro Allegro - suntuubi.com